lauantai 19. toukokuuta 2018

Jumalan luomakunnassa





















Tänään Herramme lupaus saa täyttymyksen, kun Hän lähettää meille toisen Puolustajan, Totuuden hengen, Lohduttajan ja jumalallisen Voiman. Kun Kristus on astunut kunniassaan ylös Taivaaseen, me saamme Pyhän Hengen osaksemme.

Odottamiseen liittyy usein ikävä, epävarmuus, epäilys, kaipaus, odotus, uskomme koetus. Näitä tunteita näemme erityisesti apostoli Tuomaassa mutta samalla kaikissa apostoleissa, sillä he kokoontuivat ”lukittujen ovien takana”. Sama epävarmuus ja epäilys on osamme myös tässä maailmassa jossa me emme voi koskaan löytää lopullista varmuutta Jumalasta.

Mutta jumalallisen Hengen humina käy ylitsemme hiljaisena ja näkymättömänä. Se karkottaa luotamme epävarmuuden ja synnyttää sydämessämme rakkauden ja kiitollisuuden tunteen. Samalla tavoin kuinka Kristus, pyhä Henki vahvistaa uskoamme, kun vain pyydämme sitä. Jokainen etsijä tulee löytämään ja jokaiselle koputtavalle avataan.

Keskeinen osa Helluntaijuhlaa on tulisten kielten vuodattaminen opetuslasten päälle ja tämän seurauksena he profetoivat kielillä puhuen. Ymmärtääksemme tämä hetken merkityksen kokonaan meidän on palattava Ensimmäiseen Mooseksen kirjan 11. lukuun, jossa puhutaan Baabelin tornin rakentamisesta. Kun tornin rakentamisen seurauksena kaikki kielet sekoittuivat. Helluntain tapahtumat merkitsevät tämän rangaistuksen päättymistä ja kaikkien kansojen yhteyttä. Jerusalemissa paikalla olleet vieraat ymmärsivät omalla kielellään mitä oli tapahtumassa. Tämä jos mikä merkitsi tulevien apostolien maailmanlaajuista tehtävää, lähetystyön kohteena ei ollut vain juutalainen kansa vaan koko asuttu maanpiiri.

Sinä Herra teit viisaiksi kalamiehet, kun heidän päälleen Pyhän Hengen vuodatit ja heidän kauttaan sait verkkoon koko maailman (Juhlan tropari). Kristus antoi heille sanoman, jota he lähtivät viemään kaikille kansoille opettamalla ja kastamalla. Pyhän Hengen vuodattaminen merkitsi apostoleille kastetta ja uutta elämää Kristuksessa. Enää he eivät pelänneet samalla tavoin kuin enne, he eivät olleet epävarmoja vaan täynnä henkeä ja uskoa.

***

Pyhä Henki on läsnä meidän elämässämme edelleenkin kuten se on ollut kanssamme sukupolvesta toiseen. Hän ei ole vain jokin Jumalan lähettämä epämääräinen apuvoima tai -henki vaan hän on todella Jumala, pyhän Kolminaisuuden persoona. Hänessä me voimme tuntea ja kokea Jumalan armolliset energiat, hänen laupeutensa ja armonsa. Hän vahvistaa synnissä heikon ihmisen ja vahvistaa meitä kilvoituksessa. Hän on armon lähde, kun hänet annettiin apostoleille, jotta he voivat parantaa ja antaa syntejä anteeksi. Hän on se Henki, joka liikkui vetten päälle ennen maailman luomista.

Me tunnustamme, että Pyhä Henki yhdistää kaiken rakkauden sitein.

Mitä tuo yhdistyminen tarkoittaa? Me olemme osa suurempaa katkeamatonta ketjua. Hän yhdistää kaikkien aikojen pyhät ihmiset toisiinsa. Samalla tavalla mekin olemme saaneet osamme tässä samassa katkeamattomassa ketjussa osamme. Me olemme saaneet esivanhemmiltamme, meidän on pidettävä huoli saamastamme lahjasta, vaalittava sitä luovalla tavalla ja annettava lopulta se eteenpäin meidän lapsillemme.

Pyhä Henki yhdistää meidät toisiimme, kun huomaamme sosiaalisen epäoikeuden mukaisuuden ja sydämessämme herää solidaarisuuden henki. Tunnemme myötätuntoa tai jopa vilpitöntä rakkautta ja halua jakaa toisen kanssa se mistä minä olen tullut osalliseksi.

Pyhän Hengen vuodattaminen tarkoittaa myös luodun maailman rikastumista, moninaisuuden näkemistä ja kauneuden havaitsemista, tunteiden tuntemista, elämästä iloitsemista. Pääskyt nousevat korkeuksiin ja joen vesi virtaa raikkaana. Valo välkehtii tumman veden pinnalla. Jumalan luomakuntaa katsellessa syntyy hetkiä, jotka ovat pakahduttavan kauniita.

Helluntain myötä me näemme koko aistillisen luomakunnan vehreyden, uuden tuoreuden, lämmön ja vapauden. Pyhä Henki on kuin tuulen vire, joka hyväilee meitä hyvyydellään.

*

Olemmeko ylenpalttisen hengellisiä vailla kosketusta tähän aineelliseen maailmaan? Jumalan työ meissä alkaa sydämestä ja tekojen kautta me teemme Jumalan todelliseksi tässä maailmassa. Emme pääse mihinkään siitä, että loppujen lopuksi koko todellinen elämä tapahtuu vain hengen maailmassa. Kuvitelkaa rakkauden kokemuksessa, mitä aineellista siinä on. Entä taiteen synnyttämässä syvässä tunteessa, entä ilossa tai syvässä ahdistuksessa, joka raastaa sieluamme. Kun autamme toisiamme ja annamme jotain omastamme, se on ensi sijassa hengellisessä maailmassa tapahtuva asia. On totta, että me ilmaisemme näitä syviä tuntoja tekemällä mutta niiden pohja on kokemuksessa ja hengessä. Lopulta ainoa millä on merkitystä, on se, mitä tapahtuu meidän sisällämme – me olemme hengellisiä olentoja.

Hengellinen maailma on se, joka on olemassa ja näkyvä heijastelee sen muotoja. Jumala murtautuu tähän maailman aineen kautta, ottamalla ja pyhittämällä sen. Meillä on ihmeitätekevät ikonit, pyhien reliikit, pyhä Ehtoollinen, joiden kautta me tulemme osalliseksi ikuisesta ja katoamattomasta maailmasta.

Tämä hengellinen näkökulmamme ei silti koskaan latista aineellisen maailman merkitystä. Tämä luomakunta on Jumalan luoma kuva, ikoni, jossa hän ilmaisee ylipursuavan rakkautensa meitä kohtaan. Tämän ikonin kautta hän kutsuu meitä rakastamaan itseään ja tulemaan osalliseksi hänen elämästään. Kun Pyhä Henki laskeutuu apostolien ylle Helluntaina, me muistamme, ettei tämä koske vain apostoleja vaan kaikkia ihmisiä ja koko luomakuntaa: Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. (Joel 6:1)

Luomakunnan ajaton kauneus ja harmonia. Se on meidän esikuvamme ja me voimme saattaa oman elämämme kauniiksi ja harmoniseksi seuraamalla Kristusta. Se on Jumalan kunnioittamista ja rakastamista parhaimmillaan. 

perjantai 11. toukokuuta 2018

Elämää suojeleva äitiys




Tulevana sunnuntaina kirkossamme muistetaan Nikean kirkolliskokouksen isien lisäksi myös äitejä. Muistamme heitä esirukouksissamme niin elävien kuin edesmenneidenkin osalta. 

Kirkkomme elää vahvasti äitiydestä.

Kirkon historiassa on monia äitejä jotka ovat jääneet elämään pyhien elämänkertoihin. Muistamme marttyyri Sofian ja hänen kolme lastaan. Hänen kärsimyshistoriansa liittyy nimenomaan äitiyteen. Eräs toinen äiti taas kasvatti lapsensa kovin esimerkillisesti, sillä monet heistä kanonisoitiin. Äiti oli nimeltään pyhä Makrina Vanhempi ja hänen lapsensa oli Basileios Vanhempi. Hänen lapsiaan taas olivat kuuluisa idän kirkon mystikko Gregorios Nyssalainen, suuri kirkkoisämme Basileios Suuri, Makrina Nuorempi ja Pietari Sebastinialainen.

Äitien rooli oli tärkeä myös silloin kun ortodoksisuus oli vaarassa kuihtua pois. Sanotaan että Neuvostoliitossa ortodoksisuus säilyi vain niiden naisten ansioista jotka vuodesta toiseen jatkoivat kirkon rukousperinnettä vaikka koko muu yhteiskunta oli hylännyt uskonsa. Kautta historian äideillä on myös ollut erityinen tehtävä uskonnonopetuksessa ja lasten kasvatuksessa.

Suurin kunnioittamamme pyhä on Jumalanäiti neitsyt Maria, jonka kunnioitus on keskeinen tunnuspiirre niin ortodoksisessa kuin katolisessa kirkossa. Molemmissa kirkkokunnissa myös kirkkoa on aina kutsuttu äidiksi, jonka suojasta me haemme turvaa. Tälle epiteetille on myös olemassa oma juhlansa, Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhla (1.10).

Mutta Jumalansynnyttäjän erityinen asema ei ensi kädessä pohjaa siihen, että hän synnytti Vapahtajamme. Hänen erityinen asema kirkossamme liittyy Marian päivän tapahtumiin ja siihen hetkeen, kun hän antoi myönteisen vastauksen enkeli Gabrielille. - Katso minä olen Herrani palvelijatar. Tämä myönteinen vastaus aloitti pelastushistoriamme.

Ehkä samalla tavalla meidänkin on ymmärrettävä, ettei äitiys ole niinkään biologinen suhde vaan pikemminkin asenne elämää kohtaan. Se merkitsee huolenpitoa, hoivaamista, suojelua, sääliä, myötätuntoa. Ja tänäkin päivänä, me voimme vastata myönteisesti Jumalan kutsuun osoittamalla näitä samoja hyveitä toisillemme. Sen vuoksi äitiys ja vanhemmuus ovat jaloa ja suurta kilvoittelua jo itsessään.

Äitiys kuvaa kristinuskoa syvimmillään. Se on myönteinen vastaus kaikelle valoisalle, hyvälle ja elämää synnyttävälle ja suojelevalle. Se on omasta itsestään luopumista ja toiselle antamista ilman, että odottaa saavansa mitään takaisin.

Siunattua pyhää kaikille kirkkomme äideille ja suokoon Herramme edesmenneille äideillemme iankaikkisen muiston!

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Osallisina Herramme ylösnousemuksesta




Kristus nousi kuolleista! Siunattua juhlan aikaa!

Herra sanoi minulle: "Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?" Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi: "Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra." (Hes. 52:3-)


Monet pääsiäisen veisut puhuvat meille hengellisestä uudistumisesta. Onnistunut paasto on sellainen, jossa me uudistumme, opimme nöyryyttä ja kärsivällisyyttä, huomaamme että on monia asioita, joita ilman me tulemme hyvin toimeen. Paaston aikana lähenemme Jumalaa ja opimme paremmin tuntemaan itsemme. Ei suuria saavutuksia, saimme paljon vähemmän kuin toivoimme. Mutta voimme ottaa opiksemme seuraavaa kertaa varten. Vai tuleeko seuraavaa kertaa, ehkä tuo seuraava kerta on jo menossa.

Paaston aikana olemme kilvoitelleet ja onnistuneet paremmin tai huonommin. Entä paaston jälkeen, kun juhlat alkavat? Juhlan aikana paastoaminen on kielletty mutta meidän on oltava tarkka millä lailla me vietämme tätä juhlaa. Mitä tapahtuu, kun paaston aika on ohitse, palaammeko vanhoihin huonoihin tapoihin. On oikein juhlia kunhan me juhlimme Jumalassa, Jumalan kunniaksi ja häntä kunnioittaen ja rakastaen.  Todellinen onni ei löydy maallisista nautinnoista ja iloista vaan siitä että me elämme Jumalan yhteydessä ja noudatamme hänen käskyjään. Palaamme Isämme luo ja jäämme hänen luokseen.

Todellinen onnemme on siinä, että Jumala rakastaa meitä ja me vastaamme tähän rakkauteen osoittamalla sitä Jumalalle ja toisillemme.

***

Meillä kirkossa alkaa suuri juhla, mutta juhlimmeko vain omaksi iloksemme? Jumala on tehnyt osalliseksi iankaikkisista hyvyyksistä ja elämästä. Kuinka vastaamme tähän lahjaan?

Joku voisi sanoa, ettei siihen tarvitse vastata mitenkään, se on lahja. Olen kuitenkin oppinut, että Jumalan hyvyyteen liittyy vastavuoroisuus, paras tapa kiittää on jatkaa hyvän tekemistä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa (Matt. 10:8). Uskon, että me olemme saaneet monia hyviä asioita, ei omaksi iloksemme vaan yhteiseksi iloksi. Tätä ei annettu minulle vaan meille. Ketkä siis pääsevät osalliseksi juhlastamme? Meidät on kutsuttu jakamaan, antamaan ja kutsumaan toinen toisemme mukaan.

***

Meidät on kutsuttu osallistumaan Jumalan luomistyöhön. Me voimme luoda paljon hyvää omien sanojemme ja tekojemme kautta: lohduttaa, kannustaa, antaa, auttaa, hoivata, pitää seuraa… Tämä on paras tapa taistella kaikkea lihan ja hengen heikkoutta vastaan.


- Herätä minut suruttomuuden unesta. 
- Virvoita sieluni joka on lähellä kuolemaa. 
- Herra, joka laskeuduit alas tuonelaan, laskeudu minunkin sieluuni ja nosta minut ylös pimeydestä.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!